Saimaan johtavan laivavarustamon työntekijät ottavat kasvomaskit käyttöön
Tiedote 6.10.2020
Vip Cruise työntekijät alkavat keskiviikosta 7.10.2020 lähtien käyttää kasvomaskeja. Työntekijät saavat kasvomaskit myös työmatkoja varten. Käytämme maskeja koska välitämme vieraistamme ja toisistamme. ”Teemme kaikkemme estääksemme koronaviruksen leviämisen sekä luoda turvallisen tunnelman asiakkaillemme” kertoo Toimitusjohtaja, Kapteeni Janne Leinonen.
– Loimme keväällä ja kesän aikana jo turvallisuusohjelman, jonka tavoite on estää koronaviruksen leviäminen. Kasvomaskien käyttöönottaminen on vain yksi lisätoimi muiden joukossa. Haluamme, että jokainen vieraamme tietää, että teemme kaikkemme heidän turvallisuutensa vuoksi, Leinonen kertoo.
Kasvomaskit eivät poista turvavälien, käsihygienian tai siivouksen yhteydessä tehtävien desinfiointien tärkeää merkitystä. Olemme pinnoittaneet kaikki kosketeltavat pinnan Suomen Suojapinnoituksen laboratorioissa testatulla pinnoitteella, joka tuhoaaa 100% kaikki bakteerit ja virukset.
Risteily- ja kokousvieraat saavat ilmaiset kasvomaskit – vierailta maskien käyttöä ei edellytetä
Henkilökunta suhtautuu uutiseen maskien käyttöönotosta positiivisesti.
”Kaikki työntekijämme käyttävät kasvomaskia kaikissa asiakastilanteissa. Meillä on töissä todella fiksuja, osaavia ihmisiä. He tietävät ja ymmärtävät, että teemme tämän meidän kaikkien turvaksi”, Leinonen sanoo.
Luomme turvallisuuden työympäristöömme. Työntekijät tietävät kasvomaskien tuovan turvaa myös omaan työskentelyynsä. ”On äärimmäisen tärkeää, että jokaisella työntekijällämme on turvallinen olo tulla töihin ja olla töissä. Voimme luoda ainutkertaisia elämyksiä vain silloin, kun vieraamme kohtaavat meidät luottavaisin mielin”, kertoo Leinonen
Tehokkain tapa estää viruksen leviäminen on tiedon lisääminen. Siksi jokainen työntekijä saa koulutuksen kasvomaskin asianmukaisesta käytöstä.
Vierailta kasvomaskien käyttöä ei edellytetä. Laivojemme tiloissa on myynnissä kasvomaskeja, käsidesipulloja sekä kumihanskoja. Lisäksi Lokakuusta lähtien Risteily- ja kokousvieraat saavat niin sanotun turvallisuuspaketin ilmaiseksi.
Vip Cruise haluaa näyttää esimerkkiä muille palvelualojen yrityksille
Kasvomaskeja näkyy Suomessa asiakaspalveluammateissa toistaiseksi vain harvoilla. Muualla maailmalla kasvomaskien käyttö palveluyrityksissä on jo yleistä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittaa kasvomaskin käyttöä toisten ihmisten suojaamiseksi.
Pisaratartuntana ensisijaisesti tarttuva koronavirus voi tarttua jo muutama päivä ennen oireiden alkua tai oireettomasta henkilöstä. Kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ympäristöön. ”Haluamme olla hyvä esimerkki ja näyttää laadukasta toimintaa myös vallitsevassa tilanteessa”, kiteyttää Leinonen
Lisätietoja
Janne Leinonen
+358 50 368 2287